maanantai 30. tammikuuta 2017

Tammikuun taikaa



Vuoden ensimmäinen kuukausi on kohta taputeltu. Tammikuu sisälsi paljon elämänmakuisia tunnelmia, fiilistelyä ja melkoisen taianomaisia jälkimaininkeja kuluneelta vuodelta. Urheilugaalassa ei ihan päästy lavalle saakka vaikka ihan tyrkyllä oltiin ja kannustus oli mahtavaa, kerrassaan unohtumaton kokemus kaikkine lisukkeineen, kiitos. Viime viikonloppuna juhlittiin vielä viime vuodelta jääneet pikkujoulut pois jaloista ja nyt alkaa vihdoin tuntua siltä, että olen taas avoin kaikelle uudelle ja ihmeelliselle, mitä kaikkea tämä uusi vuosi tuokaan tullessaan, jännittää odottaa. Varsinkin muutaman kokonaisuuden suhteen on sormissa sellaista syyhyä että lakat lohkeilee.

Tietysti tammikuuhun mahdutti itsensä vielä karsea flunssa, mutta eiköhän tästäkin selvitä levolla ja vitamiineilla. Pojat tulevat kohta kotiin ja varsinkin pienin on nykyään innokas silittämään ja pussaamaan äitiään, voimahaleja siis luvassa 


Helmikuussa odottaa hiihtoloma, suksitaan sitä kohti !

Kotona ihastuttavat ystäviltä saamani kauniit kukat ja ihanan pehmeät LuinSpan pyyhkeet, aurinkokin kurkisti tänään pilvipeitteen raosta :)



I love shadows 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti