torstai 4. elokuuta 2016

...tai ainakin heikun keikun

Asutaan rakennusaika meidän perheen ”kuivanmaanmökillä”, jota ollaan poikien kanssa alettu kutsua ”Huvikummuksi”. Varmaan ihan siitä syystä, että täällä vanhassa rintamamiestalossa on kaikki vähän vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Täällä ollaan ihanasti irti ja sopivasti rempallaan. Maali hilseilee ulkoseinistä, pinkopahvit kupruilevat vintin seinillä ja kellarissa haisee vanha villasukka, mutta en yhtään valita, täällä on jotain hassua taikaa, joka tekee tästä paikasta tähän hetkeen aivan täydellisen mainion. 


Täällä kesät ovat parhaita - iso puutarha, jossa on parhaat kiipeilyomenapuut, Muutamakymmentä marjapensasta, joista aamupalamarjat saa suoraan kädestä suuhun, lukemattomia piilopaikkoja, vintti joka on vaan tosi jännä, kellari joka on vielä vähän jännempi, urheilukenttä naapurissa, pala metsää ympärillä, pupunpesä kuusenjuurella, lepakko vajassa, äidin vanhoja leluja vintissä yms. 


Talvet täällä onkin sitten vähän erilaisia - kellarissa on pakkasta saman verran kuin ulkona. Lattiat on vuorattu eriparisilla matoilla. Saunaa lämmitetään hartaasti ja vanha hella tuo sekin kodikasta lämpöä ja rauhoittavaa palavan puun ritinää talvi-iltoina. Näin kesällä tuo ajatus viileistä talvi-illoista tuntuu jotenkin kivan tunnelmalliselta, oikeastihan nuo jäätävät talvipakkasajat eivät olleet alle vuoden ikäisen ja neljä vuotiaan touhutötterön kanssa mitään superherkkua, mutta aika tosiaan kultaa muistot. Ihanaa, että päästään muuttamaan uuteen kotiin syksyksi. Viime talvea muistellessa maltan tuskin odottaa  uuden kodin lattialämmitystä ja rauhallisen lämpimiä suihkuhetkiä.


Parasta ja samalla ehdottomasti ärsyttävintä on täällä vallitseva tiivis tunnelma. Ollaan täällä limittäin ja lomittain, nukutaan välillä päällekkäin, pestään hampaat peräkkäin ja syödään sylikkäin. Täällä on siis rintamamiestalojen tapaan kellari, keskikerros ja vintti. Me asustellaan pääsääntöisesti keskikerroksessa, jossa on eteinen, vessa, keittiö, olohuone ja yksi makuuhuone. Olisiko yhteensä joku reilu 40m2… Mainittakoon, että vessa on noin neliön verran eli poistumme peruuttaen. Pienin ukkeli nukkuu yksin makkarissa, koska on herkkä pienellekin peitonkahinalle. Enskanen eli esikoinen nukkuu meidän vanhempien kanssa olohuoneessa. Olen alkanut nauttia enemmän ja enemmän tästä saman ilman hengittämisestä ja toistemme iholla olemisesta. 


Toinen juttu, mikä varsinkin kesäisin täällä on ihan parasta, on isovanhemmat. Joka päivä (miltei poikkeuksetta) pienin ukkeli kiipeää keittiön tuolille ja katsoo ikkunasta, vilkuttaa ja huutaa ”pappa” – ja siellä pappa vilkuttaa takaisin. Mummi ja pappa käyvät täällä usein ja leikkivät poikien kanssa, pappa häärää vajassa ja purjeveneessään, mummi hoitaa puutarhaa ja pyllistelee puskissa, opettavat pojille elämänviisauksia ja maalaavat heidän kanssaan maailmaa. Yhdessä poimitaan marjoja ja ihmetellään ötököitä. Tänä kesänä ampiaiset ovat tehneet pesän kuistin kattoon, argh! 



Oikeasti, kyllä täällä kelpaa asustella. Täällä vietämme yhteisiä hetkiä varmasti usein muuton jälkeenkin - grillaamme kodassa, juoksemme pihasadettajissa, rakennamme hiekkalinnoja puutarhan ötököille ja kinderyllätyksille, seisomme käsillämme, poimimme mansikat ennen räkättejä, istumme pitkään iltaa omenapuiden alla ja juoksemme kilpaa talon ympäri… Ihan varmasti tulee vielä iso ikävä näitä vinksinvonksin ja heikunkeikun -päiviä täällä meidän "Huvikummussa". 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti