lauantai 26. joulukuuta 2015

Ajattoman tyylikästä skandinaavisuutta

Rakennamme omakotitaloa, jossa on avaruutta ja selkeää, suoraviivaista ja ajatonta skandinaavista tyylikkyyttä. Talomme on kokonaisuus läpihengittävää valoa ja lämpöä. Energiakäytön kannalta talon pohja on mainio, sillä keskellä on lämmittävä takka, talon sydän. Talomme on rakennettu yhteistyössä Kastellin kanssa. Rakennusprojekti starttasi syyskuun lopulla 2015, muuttamaan uuteen kotiin pääsemme tulevan syksyn aikana. 

Kastellin kanssa yhteistyö alkoi heidän kivijalastaan Turussa, jonne kiikutimme luonnostelemamme pohjan ja jonka heidän arkkitehtinsa toteuttivat viralliseen muotoonsa. 

Talon keskiössä, vinon sisäkaton alla on perheemme yhteinen oleskelutila eli keittiö, ruokailutila, takka ja olohuone. Tämän ison tilan molemmin puolin on ikkunarivit, takapihan puolelle aukeaa rinteeseen kaunis peltomaisema metsänreunoineen. Avara ja valoisa oleskelutila on n. 55m2 jonka lisäksi kaikilla on omat huoneensa talon päädyissä. Talon keskelle halusimme vinon sisäkaton, jonka sisäharjan kattokorkeus on n. 4.5m, muutoin huoneiden korkeus on 2.8m eli hieman totuttua korkeammat. Halusimme kodin, jonka pohjaratkaisu sopii juuri meidän perheellemme, kodin, jonne ei synny käyttämätöntä tilaa eikä paikkaa nojatuolille, jossa kukaan ei koskaan istu. Asuinneliöitä tässä yksikerroksisessa talossamme on nelihenkiselle perheellemme 146m2, lisäksi pihalla on 75m2 autokatos, talli ja varasto ja yhteensä n. 100m2 terassia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti